Vuodet ennen eläkkeelle siirtymistä ovat tärkeitä työntekijän itsensä, hänen työnantajansa sekä koko yhteiskunnan kannalta. Se, miten merkitykselliseksi työntekijä kokee työnsä heijastuu paitsi työuraan niin myös myöhemmin kolmanteen elämänvaiheeseen. Eläkkeelle lähtijöille rakennetaan hyvän mielen polku eläkkeelle. Eläkeläiset ovat työpaikan mainelähettiläitä ja on tärkeää huolehtia siitä, että siirtymävaiheesta jää hyvä mieli sekä työntekijälle että eläkeläiselle.
Idea on lyhykäisyydessään: ratkaisu työelämässä jatkamiseen tehdään työntekijän ja hänen esihenkilönsä välisessä vuorovaikutuksessa. Oikeilla toimintatavoilla ja kysymyksillä työura jatkuu kuukausia jopa vuosia tuloksellisena ja molempia osapuolia tyydyttävänä. Tähän ei tarvita massiivisia ikäohjelmia. Ratkaisu löytyy vuorovaikutuksen laatua kehittämällä. Koulutus tarjoaa tähän käytännön työkalua: ASKEL3-mallia. Valmennuksessamme opastamme mallin käyttöön vaihe vaiheelta. Jokainen voi vaivatta oppia tämän mallin. Valmennukseen sisältyvien tehtävien avulla mallin voi viedä välittömästi käytäntöön.
Aika ja paikka
ti-to 8.-10.4. klo 15-17.30
ti-to 22.-24.4. klo 15-17.30
Koulutus järjestetään webinaarina ja koulutuslinkki lähetetään ilmoittautuneille sähköpostilla ilmoittautumisajan päätyttyä.
Kohderyhmä
Julkisen ja yksityisen sektorin johtajat ja esihenkilöt sekä HR-asiantuntijat
Kouluttaja
Ura- ja hyvinvoinnin valmentaja Marketta Rantama. ”Marketalla on ajateltua asiaa ja omakohtaista kokemusta -näistä syntyy erittäin vakuuttava esitys, lämmin kiitos!”
Marketan tekemiä valmennuksia:
- Ikädiversiteetti UEF:n voimavaraksi -valmennukset 2023-2024,
- Urajohtaminen lähellä eläkeikää -videon sisällöntuotanto Kevalle vuonna 2022,
- Pohjois-Savon hyvinvointialue, mukana valmentajana kahdessa eri hankkeessa: 1) Seniorivaiheen urajohtaminen muutosvaiheessa vuonna 2022 ja Digistä voimaa työuran jatkoon vuonna 2023, Eri sukupolvien johtaminen: Karelia AMK vuonna 2021 ja Oulun seurakuntayhtymä vuonna 2022.
- Työyhteisötaidot, psykologinen turvallisuus Oulun seurakuntayhtymä vuosina 2022-2024.
- Digistä voimaa työuran jatkoon -hanke: Sakupe, Lujatalo, Callwaves Solution Finland, Famifarm, ISLAB, Ylä-Savon seurakuntayhtymä, Kuopion ev.lut seurakuntayhtymä, Omatalo vuonna 2023.
Lisätietoa:
www.markettarantama.fi
Sisältö
Koulutuksen ydinsisällöt:
- psykologinen turvallisuus
- ikäsyrjinnän tunnistaminen
- työyhteisötaidot, luottamuspääoman kasvattaminen
- eri sukupolvien johtaminen, diversiteetti, ikäymmärrys
- hiljaisen tiedon jakaminen, mentorointi
Työuran loppuvaihe nostetaan esiin uusien mahdollisuuksien, uuden oppimisen, uusien aluevaltausten ja työidentiteetin kehittämiselle otollisena elämänvaiheena. Kokeneiden, eläkeikää lähestyvien työntekijöiden vahvuudet ja osaaminen on menestystekijä niille yrityksille ja organisaatiolle, jotka osaavat hyödyntää sitä.Valmennuksessa annamme askelmerkit hyvään ja tuloksekkaaseen ikäjohtamiseen seuraavasti.
- Työyhteisön avoimuus
- psykologinen turvallisuus
- ikäsyrjinnän tunnistaminen
- työyhteisötaidot, luottamuspääoman kasvattaminen
- eri sukupolvien johtaminen, diversiteetti, ikäymmärrys
- Suunnitelma
- esihenkilön ja työntekijän yhteinen suunnitelma tuleviksi vuosiksi
- työntekijän vahvuudet, Seniori CV
- työkykyjohtaminen, korvaava työ, osatyökykyisyys/täsmätyökykyisyys
- yhteistyö työterveyshuollon kanssa
- Käytännöt
- urakeskustelu, laajennettu kehityskeskustelu eläkeikää lähestyessä
- hiljaisen tiedon jakaminen käytännössä
- mentorointi, sisäinen mentorointiohjelma
- Energia
- työhyvinvoinnin ylläpitäminen
- motivaatio
- palautekulttuuri
- Lähtökahvit
- eläkekeskustelu
- työnantajan mahdollisuus pyytää lykkäämään eläkkeelle siirtymistä
- yhtenäiset käytännöt eläköitymisvaiheessa
- eläkkeen hakeminen
- Kolmas elämänvaihe
- työntekijä työnantajan mainelähettiläänä
- työhön paluu eläkeläisenä, keikkalaisuus
- oman osaamisen käyttö eläkeläisenä, itseohjautuvuus
Osaamistavoitteet
Koulutuksen tavoitteena on tunnistaa kokeneiden työntekijöiden työmotivaatio ja yrityksen/organisaation kannalta relevantti osaaminen. Merkittävin tekijä työssä jatkamiselle on kokemus oman työn merkityksellisyydestä sekä johtaminen ja työpaikan ilmapiiri. Yhteisen suunnitelman pohjalta muotoillaan työuran jatkamisesta kiinnostuneelle työntekijälle työtehtävä, jossa hän haluaa jakaa tietoa ja jossa hän kokee työn merkityksellisyyttä.
Suoritustapa
- Luennot, 6 kertaa 2,5 tuntia
- Kirjallinen tehtävä (max 4 sivua)
Materiaalit
- Orientaatiomateriaalit: https://www.markettarantama.fi/orientaatiomateriaalit/
- Mahdollisuus ostaa kirja tarjoushintaan: Työn ja eläkkeen rajanpinta murtuu – opas esihenkilöille, työntekijöille ja eläkeläisille
Hinta
458 € (maksu ei sisällä eikä siihen lisätä arvonlisäveroa)
Ilmoittautuminen voidaan perua veloituksetta ilmoittautumisajan päättymiseen asti. Mikäli ilmoittautuminen perutaan myöhemmin tai peruutusta ei tehdä lainkaan, perimme koko maksun. Koulutusmaksut ovat perintäkelpoisia (L 632/1998, 24 §).
Peruuttaminen pitää tehdä aina kirjallisesti asiakaspalvelu@kpkesayliopisto.fi
Ilmoittautuminen
Viimeistään 28.3.2025 verkkolomakkeella
Tiedustelut sähköpostilla asiakaspalvelu@kpkesayliopisto.fi tai puh: 040 680 2559 (040 680 2993)
Katso lisätiedot ilmoittautumisesta sekä peruuntumisehdot täältä
Koulutusvahvistus lähetetään sähköpostilla osallistujille noin viikkoa ennen koulutusta. Mikäli et saa minkäänlaista viestiä, ota yhteyttä toimistoomme.
Oikeus muutoksiin pidätetään.
Kurssin tiedot
- Tunti 0
- Quiz 0
- Kesto Lifetime access
- Taso All levels
- Kieli Suomi
- Kouluttaja 0
- Arviointi Self